keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Tervehdys Oulusta!

Hei kaikki! Ilolla osallistun tämän blogin seuraamiseen, ja koska aihe tuntuu läheiseltä, päätin tulla mukaan kirjoittajajoukkoon!
Koulussamme on menossa UBIKO-hanke, jossa tutkitaan lapsen itsesäätelytaitojen kehitystä sekä mm. tilojen ja kalustuksen vaikutusta oppimiseen. On ollut näkökulmia avaavaa saada olla mukana tällaisessa kehittämis-ja kokeiluhankkeessa. Hankkeen  myötä meille hankittiin uudet interaktiiviset Epson-projektorit ja 42 iPadia oppilaiden yhteiskäyttöön. Solussamme on n. 120 5-6- luokkalaista ja kuusi luokanopettajaa, jotka työskentelemme uudelleen kalustetuissa tiloissamme innolla.
Kerron tässä vähän tästä päivästä.
Aamulla opiskelimme matikkaa, aiheena oli kolmion pinta-alan laskeminen. Teimme pysäkkityöskentelyä.

  1.  Olin tehnyt etukäteen  ilmaisella esitystyökaluohjelmalla Open Sankorella  eri kuvioita ruutupohjalle ja yhden ryhmän oppilaat saivat käydä kukin vuorollaan siirtämässä nimitykset ja pinta-alojen laskusäännöt oikeille paikoilleen sekä pohtia, mikä osa kolmio on samankantaisesta ja -korkeuksisesta suorakulmiosta. 
  2. kaksi kolmen oppilaan ryhmää tekivät tietokoneella SanomaPron Matikka5-kirjaan liittyviä oppilaan verkkotehtäviä
  3. Oppilaat kävivät mittaamassa solun lattiassa olevien kuvioiden (Neliö, suorakulmio, kolmio, suunnikas) kannan ja korkeuden, jotta voisivat laskea niiden pinta-alan. Kuviot on jo remonttivaiheessa tilattu niin, että kaikkien pinta-ala on yksi neliömetri. Täytyisiköhän ottaa mattovalmistajaan yhteyttä, kun suunnikkaan pinta-alaksi tulee yhä uudestaan 0,93 neliömetriä?
  4. Viides ja kuudes ryhmä sai tehdä iPadin geoboard-appilla neliöitä, suorakulmioita, suunnikkaita ja kolmioita, joiden pinta-ala on 4 ruutua. Oppilaista osa työskenteli ensimmäistä kertaa geoboard-pelillä, joten tähän juututtiin muotoilemaan ja värittelemään mitä kauniimpia kuvioita. 
Matikantunti sujui mitä innokkaamman pohdinnan ja ahkeroinnin merkeissä. Yhteistä ongelmanratkaisua tuntui tapahtuvan jokaisella pisteellä. Kaikki eivät kerenneet käydä jokaisella pisteellä oppitunnin aikana, koska suunnittelemani 10 minuuttia osoittautui aivan liian lyhyeksi ajaksi kullekin pisteelle. Interaktiivisen taulun luona työskentelevät olivat ensimmäisenä valmiina.

Seuraavana aiheena oli historiaa. Kirjasarjamme on Otavan FORUM 5. Meneillään  oli toinen oppitunti aiheesta maanviljelyn keksiminen.
hedelmällisen puolikuun alue.
Ensin tutustuimme oppilaiden aiemmilla tunneilla tekemiin Keynote-esityksiin palapelimallilla, eli kuhunkin kotiryhmään tuli yksi asiantuntija edellisen tunnin  ryhmistä. Kukin opetti vuorotellen edellisenä päivänä asiantuntijaryhmissä opitun asian ja esitti oman diansa muulle kotiryhmälle. Otavan opepalvelussa on aiheeseen mukavia tauluja ja karttoja ja kuvantarkastelua, ja kokosimmekin aiheen maanviljelyksen synnystä tarkastelemalla hedelmällisestä puolikuusta tehtyä kartta-aineistoa ym. yhdessä.

Äidinkielen tunnilla oli järjestetty koko solun yhteinen tapahtuma. Harjoittelijaopettajat  olivat järjestäneet koko solulle monenlaista mukavaa ryhmäytymishommaa. Tunnin alussa kaikki solun oppilaat kokoontuivat omiin sisarusryhmiinsä. Kolme samaa iPadia käyttävät oppilaat eri luokista muodostavat yhden sisarusryhmän. Jotta "sisarukset" eri luokista ottaisivat paremmin yhteistä vastuuta yhteisestä työvälineestään, he ottivat yhteiskuvan ja asettivat sen taustakuvaksi yhteiseen iPadiinsa.
Loppupäivä olikin sitten keskustelu- ja arviointipainotteista, emmekä käyttäneet tieto-ja viestintätekniikkaa apuna millään tavalla.

maanantai 7. lokakuuta 2013

Sumdog

Pidän tämän viikon keskiviikkona KuumaPOP-tapahtumassa työpajan Sumdog-matikkapelistä. Sen innoittamana sekä omat neloseni että nyt viimeisellä tunnilla viidesluokkalaiset pelasivat tänään. Tämä oli itse asiassa  vitosten ensimmäinen kerta tässä pelissä.

Lisäsin edellisen tunnin päätyttyä uuden luokan ja siihen oppilaat hirveällä höyryllä, eihän kahden viimeisen tunnin välissä ole välituntia. Oppilaita ei onneksi ole kauhean montaa, joten lisäys sujui ihan manuaalisesti kirjoittamalla, en siis lisännyt heitä minään tiedostona.

Saman tien tulostin oppilaiden salasanat ja aloin näyttää valkokankaalla, mistä on kyse. Kirjauduin yhden oppilaan tunnuksilla, näytin missä voi muokata hahmoaan, miten valitaan pelikumppanit ja mistä pelit löytyvät. Siinä kaikki.


Oppilaat menivät koneille, avasivat selaimen ja kirjoittivat ohjeeni mukaan www.sumdog.com ja kirjautuivat lapulla olevilla tunnuksillaan. Ei viidesluokkalaisille tarvinnut yhtään sen enempää opettaa mitään! He alkoivat pelata innoissaan.



Joku kysyi jotain englanninkielistä termiä, mutta kun vastasin kuuluvalla äänellä, kaikki loput tuntuivat oppivan sen sitä mukaan. Sumdogissa suurin osa tehtävistä on ihan yleismaailmallisia matikanlaskuja, mutta joskus siellä on ilmaisuja kuten "Largest?", "Smallest?", "Half of...?" tai "Double...?". Ei siis mitään kovin vaikeaa.


Enpä meinannut saada viimeisiä poikia pois koneelta koulupäivän päättyessä, sen verran innokkaasti he pelasivat jalkapalloa... Siis matikantehtäviä ratkoen!