keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Robbo-robotit!

Luokassani on ollut koko syksyn ajan robotteja Innokas! -verkoston ja Helsingin yliopiston pilotissa. Robotteja kutsuttiin niiden meille tullessaan nimellä ScratchDuino -robotit, mutta nyt niiden nimeksi on valittu lyhyt ja ytimekäs ROBBO. 

11 robottia on siis meidän käytössämme koko syyslukukauden ajan. Diiliin kuuluu se, että meitä saa kuvata sekä tutkimus- että mainostarkoituksiin. Tutkimus- ja kuvausluvat on kysytty joka kodista. 

Tämän viikon maanantaina luokkani oli koko päivän ajan mainostoimistoväen kenttänä. Meillä kuvattiin mainosvideota. Mikä kokemus oppilaille! Näimme paikan päällä, mitä kaikkea kuuluu ammattilaisvideon tekemiseen. Materiaalia tallennettiin varmaan pari tuntia. 

Kaksi oppilastani kuvasi koko ajan luokkatovereitaan. Koostin siitä tämän elokuvan:




Aikamoinen päivä!

Lopputulos on hieno, mutta on se aika hassua, että koko päivän kuvaamisesta syntyy 39 sekunnin filmi! Jännittävä kokemus meille kaikille! Minulla on mahtava luokka!



Lisää tietoa Robbosta löytyy osoitteesta http://robbo.world/ 






perjantai 24. huhtikuuta 2015

Excel

Matematiikan tunnilla aiheena olivat kuvadiagrammit. Viimeisenä tehtävänä piti piirtää vihkoon diagrammi Pohjois- ja Baltianmaiden asukasluvuista. 

Keksin, että tässähän on hyvä sauma harjoitella diagrammin tekoa Excelillä.

Näytin valkokankaalla, miten homma toimii. Sitten viitoset koneille. Jokainen syötti asukasluvun ja maiden nimet taulukkoon. 

Sen jälkeen sai itse päättää, minkälaisen diagrammin teki. Oppilaat kokeilivat erilaisia. 


Se todettiin, että pylväsdiagrammi näytti asukaslukuun erot parhaiten.




Mutta kyllä ympyrädiagrammejakin valittiin. 

Koska meillä on luokassa vain mustavalkotulostin, päätyivät erityisesti tytöt värittämään tulosteitaan.





perjantai 27. helmikuuta 2015

Koruja Kalevalan hengessä


Tänään Kalevala-teemaviikkomme huipentui ohkolevyyn painelemalla tehtyihin koruihin tai vyönsolkiin. Näytin ensin dokumenttikameralla muutamia mukanani tuomia koruja sekä sen, miten ohkolevyyn saa paineltua kuvioita vaikka lyijykynällä.

Jokainen sai ensin suunnittelua varten paperinpalan ja sitten myöhemmin valmiiksi leikkaamani palasen ohkolevyä. Pilkoin aina yhden A4-kokoisen levyn 12 osaan.

Heijastin sitten erilaisia Kalevala-korun malleja valkokankaalle.


Oppilaat saivat mennä suunnitteluvaiheessa myös itse koneille etsimään inspiraatiota.



Kun suunnitelma oli valmis, sai alkaa työstää ohkolevyä. Pöydällä oli muutama pala sanomalehteä pehmukkeena.


Oppilaat tekivät tarkkaa työtä.


Suunnitelma oli täydentynyt työskentelyn aikana. Jokainen leikkasi lopuksi tätä varten varaamillani vanhoilla saksilla oman korunsa tai solkensa oikeaan muotoon.


Oppilaat käyttivät myös oikeita koruja inspiraation lähteenä.


Luokanopettajaopiskelija-tyttäreni Emma oli paikalla tarkkailemassa luokkaa. Hän toimi valmiiden töiden esillelaiton valvojana. Olimme päällystäneet kaksi pahvinpalaa mustalla huovalla. Korun taakse kirjoitettiin permanent-tussilla nimi ja se kiinnitettiin maalarinteipillä alustalle.





Valmiit työt vietiin esille käytävän vitriiniin, mutta siitä ei vielä tullut otettua kuvaa. 

Hyvä projekti, kaikki osallistuivat innokkaasti. Nopeimmat olivat valmiina jo ensimmäisen tunnin lopulla, suurin osa toisen tunnin aikana.



tiistai 24. helmikuuta 2015

Katkelmia Kalevalasta

Tänään jatkoimme Kalevala-teemalla. Viitoset valitsivat ensin verkosta löytyvästä Kalevalasta mielestään kiinnostavia sanoja sisältävän kohdan.


Seuraavaksi avattiin toiselle sivulle Wordle. Käytimme selaimena Internet Exploreria, koska sovelluksen vaatima Java ei toiminut Firefoxilla, ainakaan meidän koulumme koneilla.

Valittu teksti liitettiin sivulla olevaan laatikkoon. Sitten klikattiin kuvan alla "Go".


Sovellus avasi sivun, jossa annetun tekstin sanat olivat sikin sokin. Juuri tämän vuoksi tekstileikkeen valinnassa piti keskittyä kiinnostaviin sanoihin, ei niinkään sisältöön.

Koska meillä on käytössä vain mustavalkotulostin, kehoitin valitsemaan "color"- kohdasta väriksi BW, black and white. Sääli sinänsä, värillisissä vaihtoehdoissa on todella upeita juttuja!


Sitten sai leikkiä "layout"- ja "font"-kohtien kanssa, kunnes löysi omaa silmää miellyttävän sanapilven.



Sitten sivu tulostettiin.


Seuraava ohje oli mennä Googleen ja kirjoittaa hakusanoiksi joko "Kalevala kuvio" tai "muinaiskuvio" tai "kalliomaalaus". Löytyneitä kuvia apuna käyttäen piti koristella tulostettu sivu.



Ei liene yllätys, että tytöt valitsivat korumalleja.




Osalla oli työ vielä tätä kuvaa otettaessa kesken, mutta moni niistä saatiin jo esille oveen. Kalevalan kieli tuli piirun verran tutummaksi tämän projektin myötä.

maanantai 23. helmikuuta 2015

Kalevalaa


Hiihtoloma päättyi! Takaisin kouluun palasi rentoutuneita oppilaita ja opettaja.

Olin päättänyt tehdä tästä viikosta läpäisyperiaattella Kalevala-aiheisen, onhan ensi viikonloppuna Kalevalan päivä. 

Tänään keskityimme Kalevalan runojen muotoon. Soitin ensin muutamia näytteitä lauletuista Kalevalan runoista. Kerroin myös tarinaa siitä, miten suomen kieli säilyi Ruotsin vallan aikana. Kuvittelimme, miten jossain tuvan nurkassa joku pappa lauloi runoja ja lapsenlapset oppivat ne siinä samalla. 

Sitten puhuimme trokee-muodosta, kahdeksan tavua jokaisessa säkeessä. Keksin lennossa joitain esimerkkejä tyylin "Sari-ope leipoi leipää, laittoi päälle juustopalan..." Tämän jälkeen 4.-5. luokan oppilaiden piti keksiä sottapaperille neljä riviä pitkä, kalevalamittaan kirjoitettu runo aiheena hiihtoloma. 

Kun runo oli valmis, sai mennä koneelle ja kokeilla Trokeemankelilla , onko muoto oikein. Päätimme, ettemme välitä, jos joku tavu on liian lyhyt tai pitkä. Tavujen lukumäärän sen sijaan piti olla oikea.




Seuraavaksi oppilaat hakivat monistetun Sammon, jonka sisään piti kirjoittaa runo siististi. Ympäröiviin pilviin sai keksiä mitä kummallisimpia toiveita. Kyllähän Sampo ne voisi toteuttaa, eikö?



Löysin sammon monistepohjan Kalevalan Kankahilla -sivuilta. Muokkasin sitä hieman täydentämällä nuo pilvet kokonaisiksi ja lisäsin viivat.


Nopeimmat saivat vielä mennä Kalevalan Kankahilla -sivuille tekemään valitsemiaan tehtäviä. Sie llä oli kivasti valinnanvaraa. Jotkut halusivat vielä kuunnella kuulokkeilla runonlaulannan näytteitä Youtubestä.



Oikein mukava päivä! Huomenna tai keskiviikkona on tarkoitus tehdä jonkinlainen musiikkivideo noista runoista.